Juttusarjassa journalistit kertovat ideoinnistaan ja luovuudestaan digitaalisen journalismin aikakaudella. 

”Ehkä alle puolet työajastani kirjoitan tai työstän juttuja ja yli puolet käytän siihen, että hankin tietoa, luen ja mietin ideoita. Suuri osa vapaa-ajastakin kuluu siihen, että spottaan ja pohdin työhön liittyviä juttuja. Vaatii tosi paljon perehtymistä aiheisiin, että voi kertoa, mikä on tärkeintä, ja laittaa asioita mittakaavaan.  

Koen, että toimittajana tehtäväni on kertoa havainnoistani konkreettisesti ja ymmärrettävästi. Kaikkein innostavin työvaihe ja osuus duunista on, kun voi vetää omakohtaisista huomioista viivoja tutkimuksissa havaittuihin ilmiöihin. 

Seuranta-alueeni on teknologia ja nyt etenkin tekoäly, eikä talossa ole muita, jotka seuraavat sitä näin tarkasti. Koen, että on omalla vastuullani nähdä tilanteet, joihin pitää reagoida. Teen harvemmin ensimmäistä uutista vaan yleensä sen, joka tuo vähän lisäarvoa siihen uutiseen. Esimerkiksi DeepSeekistä olin etukäteen jutellut kahden pomon kanssa. Kun se nousi viikonlopun aikana kahden sovelluskaupan ykköseksi, aloin maanantaiaamuna ennen kahdeksaa kirjoittaa analyysia. 

Pyrin tekemään juttuja, joista itse innostun. Olen sitä mieltä, että innostuminen on organisaatioissa alikäytetty resurssi. Itselläni innostus syntyy kokemuksesta, että olen jonkin uuden äärellä. Että se on tosi tärkeää, eivätkä siitä ole muut vielä kirjoittaneet ainakaan Suomessa. Työnantaja saa minusta 200 prosentin työpanoksen sellaisissa tilanteissa. Visiossa on vahvoja, persoonallisia tekijöitä, joilla on omat näkemyksensä, miten asioita kannattaa tehdä, ja myös vapaus tehdä. 

Yritän itse aina perin pohjin analysoida, millaisista asioita pidän ja mistä niissä on kyse, olivat ne sitten elokuvia, taidetta, keikkoja, taloja tai mitä vain, mitä fiilistelen. Kävin esimerkiksi ekaa kertaa kaverin uudessa asunnossa, ja se oli minusta aika kiva. Kävin sen jälkeen lupapalvelussa katsomassa talon pohjapiirustukset, vaikka en ole muuttamassa enkä ostamassa asuntoa. Kiinnosti se talo ja tekijä. Samalla tavalla toimin usein juttujen kanssa. Katson linkit ja viitteet läpi. Esimerkiksi Hararin tuoreen kirjan viitteistä paljastui, että hän ei ollut lukenut omia lähteitään kunnolla tai oli vain ymmärtänyt asioita väärin. 

Tasapainoilu pidempien juttujen ja reagoinnin välillä on tosi vaikeaa. Olen vähän monomaani, tykkään keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja unohdan kaiken muun. Eniten kiksejä saan esseetyyppisestä lähestymisestä ja siitä, että saan oikeasti pohtia asioita, käyttää aikaa ja miettiä, miten asiat ilmaistaan. En koe, että olen ajattelijana erityinen tai poikkeuksellinen, vaan olen harjoitellut tosi pitkään tekstin työstämistä. Se on minulle tapa löytää selityksiä ja ymmärrystä monimutkaisesta maailmasta. 

Välillä tuntuu, että olen oman itseni kriittisin editori. Saatan kirjoittaa jutusta kaksi–kolme versiota ennen kuin annan ulkopuolisen editorin lukea sen. Joku fiksu on joskus sanonut, että kirkas lause on merkki kirkkaasta ajattelusta. Olen vähän eri mieltä. Kirkas lause voi olla kovan työn tulos niin, että se on mietitty moneen kertaa.

Tosi helposti käy niin, että toimittaja ei käytä ollenkaan omia aivojaan, vaan muuttuu vain informaation välittäjäksi. Silloin on jutun tekijänä tosi paljon sen varassa, miten hyviä haastateltavia löytää. Kun itse aikanaan kirjoitin seitsemän vuotta it-alasta, tajusin, että suurin osa jutuista on ihan sairaan tylsiä. On ollut pakko kehittää keinoja siihen, miten jutuista saa oikeasti kiinnostavia. Minusta toimittajan tehtävä on miettiä, miten tässä ajassa voidaan kilpailla helppoja ja nopeita TikTok-videoita, Instagramia ja X:n sisältöjä vastaan. 

Pahimmillaan analytiikka tappaa luovuuden. Toimituksissa liiallinen analytiikan seuraaminen heikentää laatua ja käytännössä uutispäälliköt antavat valtaa isoille lukijamassoille, jotka eivät välttämättä ole tietystä aiheesta niin perillä. Määrällinen data tasapäistää, koska se ohjaa helposti kohti keskimääräistä. Se voi tarkoittaa myös sitä, että luovimmat ja hulluimmat ideat jäävät toteuttamatta, kun on totuttu ajatukseen, että jutulla pitää olla etukäteen hyvä otsikko ja ingressi. Entä jos sellaisia ei ole? 

Ihmiset ovat totta kai tärkeä lähde itselleni. Se, että käy lounailla ja soittelee. Toisaalta moni proffakin saattaa sanoa, että on lehtitietojen varassa jostakin uutisesta. Teknologia-aiheissa internetissä se tieto usein on. Seuraan esimerkiksi Hacker News -keskustelupalstaa ja tsekkaan joka päivä sen 60 luetuinta keskustelua. Jos jokin näyttää kiinnostavalta, laitan keskustelun Googlen NotebookLM-tekoälytyökaluun ja pyydän summauksen. Tilaan myös muutamia yhdysvaltalaisia lehtiä, tekoälyaiheisia uutiskirjeitä ja Substackeja ja kuuntelen podcasteja. 

Ideoissa luotan aika paljon omaan intuitiooni. Luovuus ja ideointi eivät ole mitään sellaista, joka tapahtuu nyt ja nyt ei, vaan se on jatkuva prosessi, jossa kaikenlaiset asiat yhdistyvät. Usein juuri silloin, kun on tehnyt intensiivisesti jotain, mutta sitten löysää ja odottaa, tulee heurekan hetki ja asiat loksahtavat paikoilleen. Silloin saattaa olla bussissa, vaunukävelyllä, juoksemassa tai suihkussa. 

En koe olevani erityisen luova. Minulla on joo ideoita, mutta väitän, että kaikilla ihmisillä on ideoita, kunhan siihen kannustetaan ja annetaan työkalut jalostaa niitä.  

Olen siinä mielessä harvinainen ihminen, että olen ollut konsulttina suunnittelemassa Hesarin etusivun mainosta, ollut itse yhden visumainoksen mallina vuosia sitten ja nyt kirjoitan sen kansien väliin. En olisi välttämättä itse rekrytoinut itseäni Visioon, koska moni varmaan ajattelisi, että tuo tyyppi sopii paremmin kulttuuritoimitukseen tai jonnekin muualle. Mutta kaikesta päätellen homma kuitenkin toimii.”