Juttusarjassa journalistit kertovat ideoinnistaan ja luovuudestaan digitaalisen journalismin aikakaudella.  

”Minulla on toimituksen johdolta mandaatti tehdä omalakisesti journalismia ja käyttää aikaa omiin aiheisiini. Tähän liittyy voimakkaasti datan käyttö. Nimike tutkiva datajournalisti on aika lähellä totuutta, teen molempia. 

Työtäni ohjaa ajatus mennä vastavirtaan siitä, mikä on yleinen päivittäinen flow uutisoinnissa. Nykyisessä roolissani en seuraa niinkään, mitä tapahtuu juuri nyt, vaan miksi tapahtuu ja mitä ehkä tulee tapahtumaan myöhemmin. 

Ideoiden lähtökohta on vilpitön ja lapsenomainen kiinnostus ihan kaikkea kohtaan. Ja kun olen tosi puhelias ihminen, ihmetyksen aiheista syntyy journalismia keskustelemalla esimerkiksi ystävieni tai journalistivaimoni kanssa.  

Myös datajournalismissa idea lähtee ihmisistä tai ympäröivästä maailmasta. En halua lähteä käsittelemään vain dataa, jota sattuu olemaan tarjolla tai jota joku ulkopuolinen taho haluaa julkaista. Se voi olla kiinnostavaa – niin kuin vaikka Tilastokeskuksen vuosittaiset postinumerokohtaiset tilastot, jotka julkaistaan Paavon päivänä – mutta ennemmin lähden siitä, että on ajatus tai idea, jota voi vahvistaa tai teilata sillä, mitä data kertoo. 

Erilaiset organisaatiot indeksoivat hämmentäviä asioita, joista ei saa tietää, ellei osaa kysyä. Oulusta puhutaan Suomen johtavana pyöräilykaupunkina – täytyyhän olla dataa, joka osoittaa sen, ja onkin. Syntyy jatkokysymyksiä, kuten pyöräilevätkö oululaiset talvisin. Miten kova pakkanen ja tuuli pitää olla, että oululaiset eivät enää pyöräile? Yhdistelemällä Ilmatieteen laitoksen ja eri puolelle kaupunkia asennettujen liikennemäärälaskurien dataa, tällaistakin analyysia pystyy tekemään.  

Yksi juttu taas lähti liikkeelle kelasta, että onkohan asuinalueiden välillä eroja liikunnallisuuden suhteen. Noh, mistä dataa? Kysely on aina hyvä. Kalevalla on hyvin lojaali ja varsin iso lukijakunta ja kaikenlaisiin aktivointeihin on helppo saada satoja vastauksia. Mutta jotta juttu ei olisi jäänyt pelkästään lukijadatan varaan, hankin parilta isolta kuntokeskukselta heidän omaa käyttäjädataansa ja analysoin nämä kaikki ristiin, ja siitä syntyi sitten lopulta journalismia.  

Luotan siihen, että jos asia ihmetyttää minua, se ihmetyttää muitakin. Kun haastateltava toteaa, että kas kun kukaan ei ole hoksannut tätä aiemmin kysyä, se on sellainen pieni henkilökohtainen fist pump. Kuulostaa aika ilmiselvältä, mutta kukaan Oulussa ei ollut hoksannut esimerkiksi miettiä, minkä verran erilaiset yhdistykset saavat kaupungilta veronmaksajien rahaa. 

Työtapani ei perustu siihen, että tulisipa joku syväkurkku ja paljastaisi jotain. Saan kuitenkin myös paljon vinkkejä. Sanotaanko, että yhdeksän kymmenestä vinkistä ei johda mihinkään, mutta se yksi voikin sitten olla tosi arvokas. Tutkivassa journalismissa on paljon sattumaa mutta myös paljon systemaattista työtä. Jos saan vainun jostain asiasta ja kolleganikin mielestä siinä haisee mätä, niin teen vainusta kansion ja siihen alikansioita. Saattaa mennä vuosiakin ennen kuin palaset loksahtelevat paikoilleen.  

Esimerkkinä viimeksi tein isot jutut liittyen Oulun kaupungin hankintaepäselvyyksiin ja ohiostoihin eli siihen, että kaupunki on tilannut valtavia määriä urakoita kilpailutuksissa menestyneiden yritysten ohi. Juttu lähti vinkistä. Siitä on syntynyt melkoinen soppa paikallisesti ja juttusarja, jossa sipulia on kuorittu aina viikon parin välein ja on paljastunut uutta. On vaatinut systemaattista tietojen järjestelyä, jotta yksityiskohdat ovat pysyneet kasassa. Työ on rankkaakin. Siihen liittyy ajatustyö ja isojen kokonaisuuksien hallinta ja tietysti erilainen painostus ja vaikuttamisyritykset eri osapuolilta. Nyt kun viimeisin juttu tuli ulos, niin pari päivää meni sängyssä maaten.  

Omassa organisaatiossani Kalevassa ihmisiä kannustetaan olemaan luovia. Olen aika varma, että jos joku toivoo saada tehdä isomman projektin, niin siihen voi irrota. Yleisvire tuttavilta kuultuna muista toimituksista on, että on menty toiseen suuntaan eli keskitytään enemmän sinänsä arvokkaaseen päivittäisuutisointiin. Toivon, että toimituksissa luotetaan siihen, että syvempi penkominen ja tutkiva journalismi on se, mitä yleisö haluaa, ja se, millä rakennetaan tuotetta kilpailukykyiseksi digitaalisessa markkinassa. Omassa työssäni tulokset ovat olleet tosi hyviä niin lukija- kuin tilaajamäärissä. 

Tekoäly voi olla monta asiaa, mutta luovuutta se ei koskaan vie ihmiseltä ja se on syy, miksi se ei koskaan aidosti korvaa ihmistä. Voi olla, että tämä lausunto ei vanhene hyvin, mutta sanon sen ihmisenä, joka käyttää tosi paljon tekoälyä. Tekoäly ei käy keskusteluja ihmisten kanssa eikä se näe tästä keittiön ikkunasta ulos ja pohdi mitä naapurin 68-vuotias mies ajattelee pihaa kolatessaan. Niin kauan kuin se ei sitä tee, meitä tarvitaan jäsentelemään tätä maailmaa.”