Polarisaatiohuolen jatkuva esillä pitäminen voi ruokkia polarisaatiota. Siitä huolimatta tässä jutussa puhutaan nyt juuri siitä: suomalaisten ihmisten blokkiutumisesta, jakautumisesta kahteen erimielisten leiriin niin että janan keskivaiheille jääminen on hankalaa.
Journalismin tutkijoita ja sovittelujournalismin asiantuntijoita Matleena Ylikoskea ja Mikko Hautakangasta kiinnostaa erityisesti, miten journalismin käytännöt ja mediasisällöt liittyvät affektiiviseen polarisaatioon eli siihen, että eri mieltä olevien kokema vastenmielisyys toisiaan kohtaan kasvaa.
Ensin pari vastuuvapauslauseketta: Suomi ei ole tutkijoiden mielestä Yhdysvaltojen tiellä. Täällä on monia polarisaatiolta suojaavia tekijöitä, kuten monipuoluejärjestelmä ja ihmisten korkea luottamus mediaan. Toimituksellisilla ratkaisuilla voidaan vaikuttaa yhteiskunnan polarisaatiokehitykseen rajallisesti.
Suomessakin polarisaatio on kuitenkin lisääntynyt. Hautakangas muistuttaa, että polarisaation etenemistä on sekin, että tietyt ääripäät radikalisoituvat, vaikka valtaosa ihmisistä ei ajattelisi vaikkapa maahanmuutosta tai ilmastonmuutoksesta kovin voimakkaasti.
Ylikoski ja Hautakangas kertovat, että julkisen keskustelun kärjistyminen on lisännyt jännitteitä verkostoissa, joissa he tekevät tutkimustyötään, esimerkiksi marginalisoitujen ryhmien kuten maahanmuuttajien ja työttömien kanssa työskentelevissä järjestöissä. Toimittajien taas voi esimerkiksi olla aiempaa vaikeampaa saada haastateltavia juttuihin.
– Toimittajat, jotka työskentelevät sosiaalisen epätasa-arvon kysymysten parissa, kokevat, että heidän toimintaympäristönsä on vaikeutunut. Politiikan journalismissa taas saatetaan kokea, että kärjekkyys ja pelinomainen vastakkainasettelu kuuluukin asiaan eikä polarisaatiota nähdä vakavana huolena, Hautakangas sanoo.
”Otsikkomateriaalia on yleensä se, kun ihminen lipsauttaa jotain. Kaikki haluavat kuitenkin tulla esitetyksi fiksuina.”
Ylikosken ja Hautakankaan mukaan journalismin ja polarisaation logiikat kietoutuvat monella tapaa yhteen.
Kaksikon mukaan journalismi suosii kärjistyksiä ja yksinkertaistuksia, yleisöä houkutellaan myös pöyristymisen tai närkästyksen tunteilla. Varovaisuus ei kerää huomiota, vaan jutulla täytyy olla selkeä, terävä kärki – toisenlaiset näkökulmat näkyvät vasta jatkojutuissa, jos yleisö törmää niihin. Vastapuolen kuuntelemisen sääntö taas ohjaa journalismia kaksinapaisuuteen ja vastakkainasetteluihin.
Edellä kuvattu pikemmin lisää kuin liennyttää vastakkainasettelua. Journalismin tehtävä ei ehkä ole vähentää polarisaatiota, mutta tutkijoiden mukaan median vastuuseen kuuluu olla lisäämättä sitä. Miten se sitten tapahtuu?
– Ensimmäinen asia on perehtyä hieman asiaan, eli että mitä polarisaatio on ja miten media siihen vaikuttaa, Matleena Ylikoski sanoo.
Yksi ydinasioista on laajentaa tarjottuja näkökulmia ja narratiiveja, jotta erilaiset ihmiset kokisivat median relevanttina.
Tutkijat kannustavat haastattelemaan ei-ilmeisimpiä henkilöitä ja tuottamaan näkökulmia, jotka eivät ole median kohdeyleisön mukavuusalueella.
Polarisoivissa aiheissa he suosittavat tuomaan esiin myös hämmentyneitä ja epävarmoja ääniä, jotka monipuolistavat journalismin tunneilmapiiriä. Susikeskusteluun voi esimerkiksi liittyä muidenkin ihmisten narratiiveja ja neutraalimpia mielipiteitä kuin metsästäjien ja suojelijoiden.
– Polarisaatiota kuvaa, että juttuja luetaan leirikehyksen kautta: herkästi aletaan arvioida, kumpaa puolta puhuja edustaa, Hautakangas sanoo.
Harvemmin kuultu ohje on, että etenkin jakavissa aiheissa tulisi kuulla kaikkien osapuolten fiksuimmat argumentit.
– Otsikkomateriaalia on yleensä se, kun ihminen lipsauttaa jotain tai sanoo asioita kuohuksissaan. Kaikki haluavat kuitenkin tulla esitetyksi fiksuina. Jos heiltä otetaan paras pointti juttuun, se lisää oikeudenmukaisuuden tunnetta, Ylikoski sanoo.
Ylikoski ja Hautakangas ovat törmänneet siihen, että esimerkiksi rokotekriitikot tai korona-ajan tiukkoja rajoituksia vastustaneet ovat kokeneet tulleensa tyhmennetyiksi median käsittelyssä.
Hautakangas kuvaa, että jos haastatellun pääviesti eli vaikkapa se, ettei rokoteturvallisuutta ole tutkittu riittävästi, pääsee julki, hän tuntee itsensä kuulluksi. Silloin on helpompi hyväksyä myös vastakkaiset argumentit, kuten toimittajan kontekstointi siitä, miten rokotteita on tutkittu.
Ylikosken mukaan kuulluksi tuleminen on yksi ihmisten perustarpeista. Vaikka toimittajat ovat tottuneet operoimaan faktojen parissa, olisi hyvä tunnistaa myös ihmisten huolet ja niihin liittyvät tunteet.
– Toisilla on huoli siitä, että ilmastonmuutos etenee eikä mitään ole kohta tehtävissä. Toisten huoli on se, että jos tehdään liian nopeita muutoksia, tuhotaan ihmisten hyvinvointia ja elintasoa. Tämäkin huoli pitäisi tunnistaa ilman ilmastodenialistiksi leimaamista, Hautakangas sanoo.
Hänen mukaansa faktoista voi ylipäätään keskustella vasta sen jälkeen, jos ihminen kokee, että hänen näkökulmansa on tullut ymmärretyksi.
– Jos ihminen ei koe, että media ymmärtää häntä, keskusteluareena etsitään kyllä muualta, Hautakangas sanoo.
Yksi Suomen vahvuus polarisaatiota vastaan on se, ettei mediankäyttö ole jakautunutta puoluepoliittisesti niin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Toisaalta se tarkoittaa Hautakankaan mukaan sitä, että yleismedioiden moniäänisyydestä täytyy kantaa erityistä huolta.
Tutkijoiden mukaan tiettyjen ryhmien ääni kuuluu nyt journalismissa liian vähän. Sellaisia ovat monet etniset ryhmät, suuri vanhusväestö, lapset ja nuoret, ammattiin opiskelevat ja suorittavaa työtä tekevät.
– Yle kertoi kesällä uutisten moniäänisyystavoitteekseen perus- ja toisen asteen koulutuksen käyneet, joita on valtaosa väestöstä. Mitä se kertoo siitä, kuinka keskiluokkaisen ja asiantuntijavetoisen kuvan media antaa? Ylikoski sanoo.
Lisää Matleena Ylikosken ja Mikko Hautakankaan ajatuksia vähemmän polarisoivasta journalismista voi lukea blogitekstistä.
- FAKTA: POLARISAATION LAJIT
- Ideologinen polarisaatio viittaa näkemysten erkaantumiseen asiakysymyksissä tai esimerkiksi politiikassa. Ideologisessa polarisaatiossa näkemykset myös nippuuntuvat niin, että eri leireissä olevat ajattelevat oman ryhmänsä kanssa samoin useista asioista.
- Affektiivinen polarisaatio tarkoittaa sitä, että vihamielisyys eri mieltä olevien kesken lisääntyy, vaikka asiakysymyksissä ryhmät eivät erkaantuisi aiempaa enemmän toisistaan.
- Episteeminen polarisaatio tarkoittaa jakautumista suhteessa tietoon ja tiedon lähteisiin. Poliittinen keskustelu voi mennä hankalaksi, jos osapuolten tietopohja ja käsitys oikean tiedon lähteistä etääntyvät toisistaan.
- Moraalinen polarisaatio on nimensäkin mukaisesti moraalisten kantojen erkaantumista. Se viittaa myös politiikan moralisaatioon, mikä tarkoittaa erilaisten poliittisten arvojen kilpailun näkemistä hyvän ja pahan eksistentiaalisena kamppailuna.
- Lähde: Tunteiden viemää: Affektiivinen polarisaatio ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset
