Tilaa Uutiskirje!

”Journalismi on meidän bread and butter”: Ilkan ja Kalevan fuusiossa syntyy maan neljänneksi suurin yksityinen uutismediayhtiö 

Juha Laakkosen mukaan tilattavan median kannattavuus on sidoksissa väestöpohjaan ja Kaleva on nyt hyvissä asemissa tulevia järjestelyjä ajatellen.

Juha Laakkosen mukaan Kaleva Media saattoi olla perheyhtiönä monen analyytikon ”tutkan alla” potentiaalisena Ilkan mediatoimintojen ostajana. ”Me olemme kolmen vahvan suvun pääosin omistama yhtiö, jolla on vahva tase. Juuri sen ansiosta tämäkin järjestely oli mahdollista tehdä.” Kuva: Mikko Törmänen
Ajankohtaiset

Ilkka ja Kaleva Media yhdistävät mediatoimintonsa. Ensi vuoden alussa aloittaa uusi yhtiö, josta tulee Suomen neljänneksi suurin yksityinen uutismediakustantaja ohi TS-Yhtymän noin kahdeksan prosentin markkinaosuudella.

Jo huhtikuun loppuun mennessä toteutuu osakevaihto, jossa Ilkan mediatoiminnot eli I-Mediat Oy siirtyy Kaleva365:n omistukseen. Ilkka ei kuitenkaan luovu mediatoiminnoistaan kokonaan vaan jää 35 prosentin osuudella vähemmistöomistajaksi Kaleva 365:een. 

Kalevan toimitusjohtaja Juha Laakkonen sanoo, että yhtiötä olisi saattanut kiinnostaa ostaa Ilkan mediatoiminnot kokonaan, mutta tällainen optio ei ollut pöydällä. 

– Molemmat yhtiöt ovat taseeltaan vahvoja ja yhdessä olemme vahvempia kuin kumpikaan yksin. Ilkkakin on tehnyt ainakin 120 vuotta paikallista journalismia, en olisi itsekään halunnut myydä, Laakkonen kommentoi. 

Hänen mukaansa kaupan ansiosta yhtiö on seuraavatkin 100 vuotta journalismibisneksessä.  

– Tämä on kaupallisen median toimintaedellytysten tervehdyttämistä, Laakkonen summaa. 

”En näe tätä auringonlaskun alana. Kulurakenne ohenee printin hiipumisen myötä niin, että liiketoiminta on tulevaisuudessa järkevää ja kannattavaa.”

Hänen mukaansa fuusion jälkeen Kaleva on hyvissä asemissa tulevissakin yritysjärjestelyissä, joissa on viime vuosina ollut mukana myös ulkomaisia mediayhtiöitä, kuten Bonnier News ja Schibsted Media. Hän nostaa esiin, että Ilkan 30 prosentin omistus niin ikään pohjoisessa lehtiä kustantavasta Hilla Groupista siirtyy huhtikuun lopussa Kaleva Medialle. Eli kiinnostaako Hilla? 

– Kuka tietää. Hillan julkaisut ovat todella vaikealla maantieteellisellä alueella, siinä on paljon tekemistä ennen kuin järjestely mahdollistuisi, Laakkonen sanoo.  

Hänen mukaansa tilattavan median kannattavuus on sidoksissa väestöpohjaan. Ilkan ja Kalevan fuusiossa syntyvän yhtiön alueella asuu noin 800 000 ihmistä.  

– Pääkaupunkiseudulla yksistään asuu enemmän ihmisiä. Jos alueella ei ole elinvoimaisuutta, niin yritystoiminta katoaa ja median tekeminen on haasteellista. 

Ilkan kannattavuus ei ole ollut viime vuosina erityisen hyvä. Miten se saadaan käännettyä paremmaksi? 

– Kun mennään meidän alustoillemme, siitä tulee saman tien entistä kannattavampaa. Meillä on äärimmäisen modernit media-alustat, Laakkonen sanoo.  

Kalevalla on käytössä esimeriksi Aptoman tekoälyavusteinen printtitaitto.   

Synergiaa haetaan Laakkosen mukaan juuri ”konepellin alta” eli hallinnosta ja järjestelmistä eikä hänen mukaansa muutosneuvottelutarvetta nyt ole. Sisältöjen suhteen yhteistyötä tulee hillitysti.  

– Olemme vähentäneet myös omien maakuntalehtiemme eli Kalevan ja Lapin Kansan yhteisiä sisältöjä. Varmaan on loogistakin tehdä sisältövaihtoa sellaisissa aiheissa, jotka menevät yli alueiden rajojen. 

Ilkan uusi strateginen suunta ei ollut suuri yllätys. Toimitusjohtaja Olli Pirhonen kertoi tiedotustilaisuudessa, että Ilkkaa kiinnostaa kasvu myös kansainvälisillä markkinoilla markkinointi-, teknologia- ja datapalveluissa. Kuva: Maria Mäki

Ilkka Oyj keskittyy jatkossa entistä selvemmin markkinointi-, teknologia- ja datapalveluihin.  

Käännettä ei voi pitää suurena yllätyksenä. Joitakin viikkoja sitten Inderesin pääanalyytikko Petri Gostowski ennakoi Suomen Lehdistössä Ilkan luopuvan medialiiketoiminnoistaan. Vahvimmaksi ostajakandidaatiksi hän tosin epäili Keskisuomalaista. 

Miksi siis Ilkka jäi vähemmistöomistajaksi medialiiketoimintaan? 

– Olemme pitkään toimineet medialiiketoiminnassa ja haluamme jatkossakin olla. Hallitus on huolellisesti pohtinut erilaisia vaihtoehtoja. Tämä nähtiin kuitenkin luontevimpana steppinä eteenpäin. Samalla se selkiyttää meidän strategiaamme, Ilkka Oyj:n toimitusjohtaja Olli Pirhonen kertoi tiedotustilaisuudessa.  

Pirhosen mukaan Ilkalla on hyviä kokemuksia aktiivisena vähemmistöomistajana toimimisesta entuudestaan. 

Pirhonen antaa ymmärtää, että myös muiden yritysten kanssa on käyty keskusteluja järjestelyistä. 

– Kaikki toimijat alalla tekevät erilaisia selvityksiä ja tunnustelujakin. Vuosien aikana vaihtoehtoja on pohdittu monelta kantilta. Nyt nähtiin tämä kokonaisuus hyvänä, hän sanoo.  

”Yhtiöt ovat arvokkaampia yhdessä ja Ilkka saa tällä tavalla korkeamman arvon medialiiketoiminnalle kuin mitä se olisi saanut puhtaasti myymällä.”

Petri Gostowski arvioi Suomen Lehdistölle, että tavanomaisempi tapa olisi voinut olla myydä medialiiketoiminta kokonaan. 

– Yksi ajatus taustalla voi olla se, että yhtiöt ovat arvokkaampia yhdessä ja Ilkka saa tällä tavalla korkeamman arvon medialiiketoiminnalle kuin mitä se olisi saanut puhtaasti myymällä, Gostowski sanoo. 

Entä tuleeko uudesta mediayhtiöstä Kaleva-Ilkka tai jokin vastaava? 

– En pysty ottamaan tähän kantaa. Teemme yhdessä brändistrategian. Juridisen yhteisyrityksen nimi tuskin viittaa kumpaankaan yhtiöön. Konsernin brändi on Kaleva Media ja tämä on Kalevan tytäryhtiö, Juha Laakkonen sanoo.

Olennaista Laakkosen mukaan on, että paikalliset 22 julkaisubrändiä pidetään elinvoimaisina.  

Mediabisnes ei ole ollut erityinen kultakaivos viime vuosina. Miksi siis Kaleva Media haluaa olla yksi niistä yhtiöistä, jotka keskittyvät jatkossakin journalismiin?  

– En näe tätä auringonlaskun alana ja sellainen puhe alan sisäisessä keskustelussa on ihan turhaa. Kulurakenne ohenee printin hiipumisen myötä niin, että liiketoiminta on tulevaisuudessa järkevää ja kannattavaa. Me olemme pystyneet tekemään ihan hyvää tulosta. Journalismi on meidän bread and butter. Jonkun sitä on tehtävä.  

  • Fakta: Uudesta mediayhtiöstä tulee Suomen neljänneksi suurin uutismediakustantaja 
  • Ilkan ja Kalevan mediatoimintojen fuusiossa syntyvällä uudella yhtiöllä on 142 000 tilaajaa ja 47 000 digitilaajaa. Liikevaihto on reilut 60 miljoonaa.  
  • Uutismedian liiton tilastoissa syntyvä yhtiö kattaa 8 prosenttia koko yksityisen uutismedian media- ja tilausmyynnistä. Markkinaosuudeltaan tätä suurempia yhtiöitä ovat vain Sanoma, Keskisuomalainen ja Alma Media. 
  • Uusi yhtiö julkaisee 22:ta uutismediaa. Ne ovat Kaleva, Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Iijokiseutu, Koillissanomat, Pyhäjokiseutu, Rantalakeus, Raahen Seutu, Siikajokilaakso, Suupohjan Sanomat, Järviseutu, Komiat, Viiskunta, Forum24, Lounais-Lappi, Raahelainen, Uusi Rovaniemi, Vaasa-lehti, Epari, Jurvan Sanomat, Pohjoisen Polut ja Radio Kaleva. 

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast