Sulje

Reetta Räty

Instituutioiden vallan sanotaan murtuvan, mutta journalistista mediaa seuratessa sitä ei heti huomaa

journalismi

Mitä journalismi tarjoaa heille, joita perinteiset instituutiot eivät kiinnosta, pohtii Reetta Räty.

Pohdimme nuorten toimittajien kanssa journalismin moniäänisyyttä. Keitä jutuissa pääsee ääneen, ketkä jäävät tai jättäytyvät varjoihin, kenen ohi ja yli puhutaan? Toimittajien kritiikinsietokykyä usein moititaan, mutta kyllä me keskenämme osaamme sättiä, itseämme ja toisiamme. Se on hyvä juttu.

Mikä keskusteluissa yllätti?

Ainakin se, miten paljon puhuimme siitä, millaisia yhteiskunnallisen keskustelun areenoita journalistinen media tarjoaa niille, jotka eivät kuulu perinteiseen valtaeliittiin. Instituutioiden vallan sanotaan murtuvan, mutta journalistista mediaa seuratessa sitä ei heti huomaa.

Yhteiskunnassa on joukko toimijoita, jotka pääsevät ääneen asemansa vuoksi. Puoluejohto, ay-liike, EK, tällaisia. Niillä joilla on valtaa, on myös vastuuta. Heitä on tietenkin syytä kuulla ja haastaa julkisesti.

Toimittaja ja tutkija Olli Seuri esitteli hiljattain kiky-journalismia koskevan Uutisvuon hallitsija -tutkimuksen tuloksia Twitterissä. Näin tutkimusryhmässä mukana ollut Seuri kirjoitti:

”Havainto 1: Eliittilähteiden ylivalta. On selvää, että kiky-kamppailu käytiin julkisuudessa erityisesti hallituksen ja ay-liikkeen välillä.” ”Toimien kohteena olleet kansalaiset olivat vain vähäisesti äänessä.”

Seurin mukaan toimien kohteena olevien ihmisten ääntä pitäisi kuulla paremmin. No niinpä. Kansalaiset näiden kiky-päätösten kanssa elävät. Heillä on paitsi kokemusta myös näkemyksiä siitä, ovatko ne oikeudenmukaisia tai tuloksellisia. Mitä itse teit kiky-päivänä? Nousiko Suomi? Tällaista journalismia varten pitää lähteä ihmisten pariin, kylille.

”Mitä itse teit kiky-päivänä? Nousiko Suomi? Tällaista journalismia varten pitää lähteä ihmisten pariin, kylille.”

Toisaalta Seuri huomautti, että kun ”pertsamedia” kokoaa yhteen institutionaaliset valtapelurit, se legitimoi median asemaa keskeisenä politiikan näyttämönä.

Totta tämäkin. Olemme olemassa, meillä on väliä! Silti voi miettiä, mitä journalismilla on tarjota heille, joita perinteiset instituutiot eivät kiinnosta ja jotka – syystä – laskevat median osaksi näitä epäkiintoisia eliitin instituutioita?

Vähän toisentyyppinen kysymys on se, millainen on journalismin valta-analyysi näinä aikoina. Perinteiset asetelmat osaamme rakentaa. Asetellaan työnantajat ja työntekijät tai hallitus ja oppositio vastakkain ja sitten väitellään. Mutta ovatko nämä globaalitalouden, digitalisoitumisen tai ilmastokriisin ajan keskeisimmät – tai ainoat relevantit – toimijat?

Jos yhteiskunnallisista asioista puhuvat mediassa lähinnä perinteisten instituutioiden edustajat, osallistumme leikkiin, jossa kaikki valta kuvitellaan kansallisen poliittisen päätöksenteon käsiin. Teknologiajätit ja kansainväliset suuryritykset pysyvät kasvottomina.

Kansalaiselle puolestaan jää rooli pysähtyä ostoskeskuksessa tai kylänraitilla kameran eteen ja sieltä käsin vastustaa leikkauksia, kannattaa veroalea tai kompata populisteja, jotka ovat onnistuneet tuputtamaan maailmalle ajatuksen siitä, että he operoivat eliitin paikoilla, palkoilla ja vallalla mutta eivät siihen eliittiin kuulu.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit