Tilaa Uutiskirje!

Selvitys: Kahdeksan prosenttia mainosnäytöistä blokataan Suomessa

Ajankohtaiset

Keskimäärin kahdeksan prosenttia mainosnäytöistä päätyy esto-ohjelmien blokkaamiksi Suomessa.

Eniten kuluttajat estävät mainontaa selatessaan verkkoa perinteisillä tietokoneilla, kun taas mobiililaitteilla mainonnan blokkaaminen on marginaalista. Tietokoneilla estettiin näytöistä 16 prosenttia, älypuhelimilla ja tableteilla noin kaksi prosenttia.

Luvut käyvät ilmi verkkomainonnan kasvua edistävän järjestön IAB Finlandin kyselystä. Siihen vastasi viime kesän aikana 12 suomalaista julkaisijaa, jotka edustavat merkittävää osaa suomalaisesta verkkomediasta.

Mainonnanesto-ohjelmien käyttö ei vaikuta selvityksen perusteella lisääntyneen edellisvuodesta. Se on tyypillisintä nuorten miesten suosimilla sivustoilla, mikä vastaa kansainvälisten tutkimusten löydöksiä.

IAB selvitti myös, mitä julkaisijat aikovat tehdä mainonnaneston vähentämiseksi. Neljä viidestä julkaisijasta kertoi mitanneensa mainonnaneston käyttöä omilla sivustoillaan vähintään satunnaisesti. Esimerkiksi esto-ohjelmien käyttäjien pääsyä sisällön pariin ei kuitenkaan ollut estetty yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

IAB kannustaa julkaisijoita, mainostajia ja luovia toimistoja kiinnittämään huomiota mainonnan tekniseen ja luovaan laatuun sekä palvelussa esitettävän mainonnan määrään. Laadun parantuessa tarve mainonnan estämiselle vähenee.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast