Tilaa Uutiskirje!

Postinen sotki ilmestymispäivät

Jakelun hinta on kovassa nousussa paikallislehdissä, selviää tuoreesta kyselystä.

Ajankohtaiset

Postin päätös niputtaa osoitteetonta jakelua on johtanut useiden paikallis- ja kaupunkilehtien ilmestymispäivien muutoksiin.

Sanomalehtien Liiton kyselyyn vastanneista 93 paikallislehdestä kolme neljästä kertoo, että Postin uudistus on vaikuttanut lehden jakeluun. Vastaajista 15 oli muuttanut tai muuttamassa ilmestymispäiviään uudistuksen vuoksi. Sama määrä harkitsee asiaa.

Kaupunkilehtiin Postin uudistus vaikuttaa merkittävästi vähemmän. Silti myös neljä kyselyyn vastanneista 46 kaupunkilehdestä kertoi vaihtaneensa ilmestymispäivää uudistuksen takia, ja sama määrä lehtiä oli vaihtanut jakeluyhtiötä.

Kaupan alan ilmoittajat lopettavat ilmoittelun, koska uudet päivät eivät sovi heidän ilmoituskäytäntöönsä.

Ilmestymispäivien muutokset johtuvat siitä, että Posti jakaa heinäkuusta alkaen maanantaisin ja torstaisin osoitteettomia lähetyksiä vain Postinen-nimellä kulkevassa, koneellisesti niputetussa kääreessä.

Lehdet eivät pääse nippuun, sillä ne olisi toimitettava Postille 5–6 arkipäivää ennen jakelua. Vuoden 2016 alussa Posti rajaa muinakin arkipäivinä osoitteettoman jakelun yhteen lähetykseen per postinumeroalue.

Myös paikallislehtiä kulkee osoitteettomassa jakelussa, sillä ne tekevät ilmoittajia kerääviä peittojakeluita. Lähes kaikki paikallislehdet (91 %) ilmoittavat peittojakeluiden olevan niille tärkeitä.

Osa lehdistä kuitenkin luopuu mieluummin peittojakeluista kuin torstain ilmestymisestä, sillä torstai on ilmoittajien suosima päivä. Osa taas on vaihtanut peittojakelupäiviä.

Moni lehti pelkää nyt ilmoittajien menetyksiä ja myynnin supistumista.

– Kaupan alan ilmoittajat lopettavat ilmoittelun, koska uudet päivät eivät sovi heidän ilmoituskäytäntöönsä, kaupunkilehteä edustava vastaaja kommentoi.

– Torstain lehden peittojakelujen poistuminen aiheuttaa meille huomattavia taloudellisia menetyksiä, vastaaja paikallislehdestä sanoo.

Myös jakelun hinta on noussut merkittävästi. Lähes kaikki paikallislehdet (95 %) ja valtaosa kaupunkilehdistä (63 %) ilmoittivat jakeluhintojensa nousseen viime vuoden aikana.

Yli 40 prosentilla kyselyyn vastanneista paikallislehdistä hinnankorotus oli 5–10 prosenttia, ja lähes joka neljännellä (23 %) hinta oli noussut 11–20 prosenttia. Tätä suuremmat korotukset olivat harvinaisia. Kaupunkilehtien jakeluhinnat olivat kehittyneet paikallislehtiä maltillisemmin.

Postin asiakkailla kustannukset olivat nousseet muita enemmän.

– Nousu on liian nopeaa, sillä tilaushintoja ei voi nostaa, yksi paikallislehtivastaaja kommentoi.

– Jakeluhinnat nousivat rajusti vuoden 2014 alussa, pahimmillaan liki 80 prosenttia. Kun yksipäiväiseen lehteen tulee kaksipäiväisen jakelukustannus, voi vain arvata, mitä se tarkoittaa, toinen kertoo.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast