Tilaa Uutiskirje!

Mediatoimialan talous kasvaa yleistä taloutta vaisummin

 Mediatoimialan liikevaihto suureni 1,5 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä, Medialiitto arvioi.

Ajankohtaiset

Koko mediatoimialan taloudellinen tilanne on selkeästi huonompi kuin Suomen yleinen taloustilanne ja kasvu keskittyy harvalle toimijalle, arvioi Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja.

Medialiiton mediatalouskatsauksen mukaan koko mediatoimialan liikevaihto suureni 1,5 prosenttia kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.

Kustannustoiminta kasvaa maltillisesti mainonnan haasteista huolimatta. Painoala taas ei ole saavuttanut pohjaa vieläkään.

Kustannustoiminnan liikevaihto kasvoi tämän vuoden toisella neljänneksellä 3,5 prosenttia. Myös volyymi kasvoi hieman ensi kertaa sitten vuoden 2011.

Kustannustoimiala muodostuu sanomalehtien, kirjojen, aikakauslehtien ja ohjelmistojen kustantamisesta. Luvuissa on mukana kustantajien verkkoliiketoiminta.

– Kasvu on jo selkeää, mutta yleiseen taloustilanteeseen nähden silti vaisua. Toimialojen mediaanikasvu on ollut alkuvuonna Suomessa lähes tuplasti kustannustoimintaa nopeampaa, Erämaja toteaa.

”Tämä on huolestuttavaa, sillä nyt eletään jo talouden nousukauden huippua.”

Mainonta painetuissa sanomalehdissä väheni Kantar TNS:n mittauksen mukaan tammi–heinäkuussa 11,4 prosenttia ja painetuissa aikakauslehdissä 7,5 prosenttia vuoden takaiseen. Digipuolella kotimaisesta mainosrahasta vievät ulkomaille yhä suuremman siivun Facebook ja Google, jotka eivät kanna yhteisöveroa Suomeen.

Painoalan liikevaihto supistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 3,9 prosenttia ja myynnin volyymi 1,8 prosenttia. Painoalalla yritysten muutenkin heikkoa tilannetta kurjistaa heikko vienti: alkuvuoden aikana painoalan vientiliikevaihto on laskenut jo 22,1 prosenttia edeltävästä vuodesta.

– Tämä on huolestuttavaa, sillä nyt eletään jo talouden nousukauden huippua, Erämaja sanoo.

Radio- ja televisiotoiminnan liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 1,3 prosenttia. Radion mainosmyynti kasvoi tammi–heinäkuussa 2,0 prosenttia, mutta televisiomainonta laski 6,6 prosenttia.

Medialiitto julkaisee alan suhdannenäkymiä käsittelevän mediatalouskatsauksen neljä kertaa vuodessa.

Oikaisu 1.9. klo 12:41: Tarkennettu kustannustoimialan määritelmää.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast