Tilaa Uutiskirje!

Maaselkä lanseeraa maksumuurin

Kun kävijämäärä vakiintui, paikallislehti otti seuraavan askeleen verkossa.

Ajankohtaiset

Haapajärvellä ilmestyvä paikallislehti Maaselkä siirtää tänään verkkouutisensa maksumuurin taakse.

Uutisten lisäksi maksullisen puolen vetonaulaksi Haapajärvi-seuran julkaisema lehti kaavailee vanhojen lehti- ja kotiseutukuvien galleriaa. Kuvia on lehden käytössä tuhansia.

Verkon lukuoikeuden voi lunastaa joko viikoksi, kuukaudeksi, puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Printtilehden tilaukseen se kuuluu automaattisesti.

Verkkoon pitää mennä. Se ei ole vain isojen vaan myös pienten lehtien selviytymistie.

Ilmaiseksi voi yhä selata muun muassa toimituksen ottamia kuvia, videoita sekä noin kymmenen avustajan blogeja.

Maaselkä siirsi painopistettään verkkoon viime syksynä, jolloin printtilehti muuttui kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi. Päätoimittaja Juha Heikkilän mukaan lukijat ottivat harvemmin mutta paksumpana ilmestyvän lehden hyvin vastaan.

Verkko kerää 6 500–8 000 eri kävijää viikossa. Määrä lähti nousuun jo toissa vuonna, jolloin lehden verkkosivut uudistuivat.

– Olemme totuttaneet ihmisiä siihen, että verkkouutisia voi lukea meiltä tuoreeltaan, Heikkilä kertoo.

– Maksumuuri on aika ikävä nimitys, me olemme puhuneet leirinuotiosta maaselkäläisille, hän sanoo.

Verkon maksulliselle puolelle tulee päätoimittajan mukaan myös etuja tilaajille ja kilpailuja.

Vain 2,5 toimittajan lehdessä verkko on kaikkien vastuulla. Keskimäärin juttuja ilmestyy pari päivässä. Tyypillisesti ne ovat 200–2 000 merkin uutisia, joita päivitetään printtiä varten.

Heikkilä arvioi, että verkon kehittämiseen on mennyt lähes viisinumeroinen summa, kaikki omista varoista. Joitakin tuhansia euroja on jo tullut takaisin. Teknisestä toteutuksesta on vastannut forssalainen kumppani.

– Verkkoon pitää mennä. Se ei ole vain isojen vaan myös pienten lehtien selviytymistie, Heikkilä sanoo.

Vasta murto-osa paikallislehdistä ottaa maksua verkkojutuistaan. Näin toimii jo muun muassa osa Alma Median lehdistä sekä Pirkanmaan Lehtitalon paikallislehdet.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast