Tilaa Uutiskirje!

Lännen Media ei vie Ilkkaa ja Pohjalaista tabloidiin

Ajankohtaiset

Ilkka-Yhtymä kertoi eilisen tulosjulkistuksensa yhteydessä, että se valmistelee ja selvittää tabloidiksi siirtymistä. Päätöstä formaatin vaihdoksesta ei ole.

Ilkan päätoimittajan Satu Takalan mukaan konsernin tähänastiset tutkimukset eivät erityisesti puolla tabloidia. Hänen mukaansa noin kolmannes lukijoista vastustaa ja kolmannes toivoo pienempää formaattia. Loppuosalla ei ole asiaan kantaa.

– Etelä-Pohjanmaalla meillä ei ole lukijakunnasta tulevaa työntöä tabloidiin, eikä myöskään ilmoittajakunnasta. Mainostajat ovat hyvin tyytyväisiä nykyiseen formaattiin.

– Mutta onhan sellainenkin tilanne mahdoton, että olisimme yksin broadsheetissä, Takala sanoo. 

Etelä-Pohjanmaalla meillä ei ole lukijakunnasta tulevaa työntöä tabloidiin, eikä myöskään ilmoittajakunnasta.

Yhdeksi tabloidia suosivaksi tekijäksi on arveltu tiivistyvää lehtiyhteistyötä. Ilkka ja Pohjalainen alkavat vaihtaa yksittäisten juttujen lisäksi kokonaisia sivuja 12 lehden yhteistyökuviossa. Lehdistä 7 ilmestyy tabloidissa tai on ilmoittanut siirtyvänsä siihen.

Takalan mukaan Lännen Media on kuitenkin ”formaattivapaa” yhteistyökuvio.

– Kummassakin formaatissa on pystyttävä toimimaan. On ajateltu, että ketään ei pakoteta kääntämään kelkkaansa mihinkään suuntaan.

Ilkalla ja Pohjalaisella on entuudestaan kokemusta eri formaatissa toimivien lehtien sisältövaihdosta. Esimerkiksi osa Aamulehden tabloidina ilmestyvästä sunnuntailukemistosta taipuu Pohjanmaan lehdissä broadsheet-sivuiksi.

– Jos tabloidivalmistelut aloitettaisiin tänään, aikaisintaan vuoden päästä olisi valmista, Takala kommentoi aikataulua.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast