Tilaa Uutiskirje!

Kaupunkilehtiä jaetaan ei mainoksia -talouksiin

Ajankohtaiset

Jakeluyhtiöt ovat alkaneet jakaa kaupunkilehtiä ei mainoksia -talouksiin ainakin Lappeenrannassa, Imatralla, Kouvolassa ja Mikkelissä.

Kokemukset ovat olleet hyviä. Reklamaatioita on tullut hyvin vähän ja jakeluyhtiö Jakelusuorasta kerrotaan, ettei uusi käytäntö ole vaikeuttanut jakajien työtä.

Esimerkiksi Länsi-Savon omistaman Viikkoset-kaupunkilehden jakelumäärä nousi viidenneksen viime keväänä, kun uusi käytäntö aloitettiin konsernin omassa jakeluyhtiössä.

– Kokeilimme jakelua ensin opiskelijoiden ja lapsiperheiden suosimilla alueilla, joilla on paljon kieltolappuja. Kun negatiivista palautetta ei tullut, teimme päätöksen jakaa kaikille, Länsi-Savon jakelupäällikkö Pekka Puikkonen kertoo.

Sanoma Lehtimedian omistamaa Kouvolan Varttia on jaettu ei mainoksia -talouksiin jo yli vuoden, Suomen Lehtiyhtymän lehtiä Lappeenrannan Uutisia ja Imatralaista syksyn alusta.

Sanomalehtien Liitto on ajanut uutta tulkintaa Asiakkuusmarkkinointiliiton suositukseen olla jakamatta ilmaisjakeluja ei mainoksia -talouksiin. Liiton kanta, ettei kaupunkilehtiä rinnastettaisi mainoksiin, sai elokuussa tukea Kuluttajavirastolta.

Asia on kaupunkilehdille periaatteellisesti merkittävä. Kiellon uudelleentulkinnalla on myös taloudellista merkitystä.

– Kaupunkilehti on nyt kiinnostavampi vaihtoehto esimerkiksi huonekaluliikkeille, jotka ovat tottuneet käyttämään omaa suoramainontaa, Lappeenrannan Uutisten ja Imatralaisen päätoimittaja Karri Kannala sanoo.

 

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast