Tilaa Uutiskirje!

Aftenposten Junior uutisoi lapsille

Ajankohtaiset

Norjalaisen Aftenpostenin lanseeraamalla lasten uutislehdellä, Aftenposten Juniorilla, on jo 5000 tilaajaa. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran 24. huhtikuuta.

– Haluamme näyttää, että otamme lapset vakavasti. Tähän asti vain Norjan kansallinen televisioyhtiö on tarjonnut uutisia lapsille. Oli korkea aika tarjota vaihtoehto, Juniorin vastaava toimittaja Guri Leyell Skedsmo kertoo.

Junior on suunniteltu yhdessä kohderyhmänsä, 8–12-vuotiaiden lasten, kanssa. Lapset pääsevät myös arvioimaan lehteä säännöllisesti ja osallistumaan lehden tekemiseen muun muassa suosittelemalla kirjoja ja elokuvia.

Tiistaisin ilmestyvä lehti sisältää uutisia, urheilua, tiedettä, kysymys-vastaus-palstan, ruokajuttuja ja sarjakuvia.

– Lapset ovat kriittinen yleisö. Heille kirjoittaminen on vaikeampaa kuin aikuisille: kaikki tarpeettomat sanat pitää jättää pois, mutta mitään oleellista ei saa jäädä kertomatta.

Vaikka aiheet ovat kuin mistä hyvänsä sanomalehdestä, lehti näyttää erilaiselta. Paperi on paksumpaa, valokuvia ja värejä on enemmän ja fonttikoko on suurempi. Lehdessä ei ole lainkaan mainoksia.

Junior ilmestyy vain printtinä ja kannetaan tilaajille kotiin.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast